Voiko onneen pakahtua?

En tiedä tuohon itsekään vastausta, mutta kyllä on mulla ainakin todella lähellä! Koen itsekin kyllä onnelliseksi ihmiseksi ja välillä tulee juurikin semmoisia tunteita, että "voi että nyt kaikki on niin ihanaa ja saanpas olla kiitollinen kaikesta" ymym mutta NYT tällä hetkellä mennään ihan eri sfääreissä. Niinkun kertaa miljoona. 

Semmonen tunne, että ei vaan malttais pysyä paikallaan. Kuunnella Bailandoa ja tanssia yksinään kotona. Fiilistellä, laulaa mukana ja tehdä typeriä tanssimooveja. Haluais halata kaikkia maailman ihmisiä. Haluis juosta ulos ja huutaa kaikille miten onnellinen oon. 

Joo, juurikin tuota oon nyt. Sanotaanko, että vaikka niitä onnellisuuspuuskia tulee aika usein, niin tämä on semmonen hyperonnellisuuskohtaus joita tuleekin sitten vähän harvemmin! Tää on samaan aikaan helpottuneisuutta, onnea, kiitollisuutta. Vaikkakin haikeaa myös, mutta pääpuolin onnellisuutta. Asioita on päättymässä, uusia asioita alkamassa. Yksi elämänvaihe saapuu päätökseen ainakin toistaiseksi. Asia, jota olen tehnyt jo 16(?) vuotta putkeen. Se on opiskelu.

Pakko myöntää, mulla oli jo kaikki kurssit suoritettuna viime toukokuussa, vuosi sitten. Silloin myös sain oppariin aiheen ja kovasti rupesinkin sitä heti työstämään. Tuli kesä, tuli taas se järjetön lääkkeen aiheuttama uupumus ja oppari jäi. Yritin nauttia silti kesästä, kun hyvä sää oli. Töissä nukahtelin melkein istualtaan ja opparikirjat hautautui yhä syvemmälle makkarin syövereihin..

Tori kylpi tänään auringossa!

Työt loppui joulukuussa ja tammikuussa sitten otin itseäni niskasta kiinni: "Nyt ei ole tekosyitä, nyt on aikaa, ala tehdä!" Ja niin teinkin. Väänsin teoriaa, palaveerasin opettajan kanssa, laadin haastattelukysymyksiä. Maaliskuussa sain viimein tehtyä haastattelut ja sitten litteroitua ne. Kun litterointi oli ohi niin olin huomattavan helpottunut - se jos mikä oli tylsää ja raskasta hommaa.

Parhaimpana päivänä sain tuotettua tuloksia 7 sivun verran - kahden päivän aikana tuli 11 sivua. Tajusin viimeistään tässä vaiheessa, että tein opparin täsmälleen oikeasta aiheesta. Aihe joka kiinnostaa, aihe joka on ajankohtainen, siitä on toivottavasti myös hyötyä toimeksiantajalle. Mitä enemmän analysoin tuloksia, sitä enemmän syvennyin aiheeseen ja annoin sen viedä kokonaan mukanaan. Kirjoittaminen oli oikeasti mukavaa!

Siinä vaiheessa myös viimeistään mietin, että "Miks hitossa en oo saanut tätä aikaseks aiemmin!?" Periaatteessa meni ainakin puoli vuotta ihan hukkaan. Periaatteessa taas ei - sain kerrankin olla vähän vapaammin; ei ollut kahta työtä, harjoittelua ja koulua päällekkäin. Outo tällainen tunne, että oon vaan kotona ja käyn salilla. Tein kyllä myös vaalikampanja-juttuja ja olin mukana milloin missäkin pienessä projektissa. Jotain tekemistä kun oli saatava.

Lyhyesti vielä tuosta vaalikampanjoinnista; oli eka kertaa ikinä mukana jonkun vaalikampanjassa ja ylipäätään politiikassa - sillä saralla olen ollut todella laiska. Nämä muutama kuukautta avasi omia silmiä huomattavasti tälläkin saralla, suosittelen muillekin jos mahdollisuus tulee! Mukana ei tarvitse olla 100% panoksella, pienikin apu on aina tarpeen.

Huhtikuussa, eli tässä kuussa sitten esittelin opparin ja kävin taas palaveeraamassa ohjaajan kanssa. Seminaarissa sain ihanaa palautetta opettajalta (ei siis ollut minun ohjaava opettaja) joka totesi, että mun opinnäytetyö on oikeasti tärkeä kolmannelle sektorille ja kysyi lopuksi ajattelinko minä työllistyväni tälle sektorille joskus, koska vaikutan kuulema siihen sopivalta ihmiseltä. Opettajan kanssa palaverissa ei tullut myöskään mitään moitittavaa opparista. No hyvä fiilishän siitä tuli!

Viime viikolta lenkin jälkeinen hyvä fiilis!

Vaikka en vitosta nyt saiskaan (enkä tule saamaankaan), niin tyytyväinen olen. Mun omasta mielestä oppari on hyvä, oon löytänyt hyviä juttuja ja pohtinut asiaa tosissaan monelta kantilta ja syvällisemmin. Oon perehtynyt asiaan oikeasti mielenkiinnolla.

Tänään kävin kirjoittamassa kypsyysnäytteen, siistimässä opintorekisteriä opintotoimistossa ja lähetin opparin tarkistettavaksi sekä hain tutkintotodistusta. Haikea fiilis, pakko myöntää. En ole onnellinen siitä että koulu loppuu, vaan lähinnä siitä, että oon saavuttanut taas elämässä yhden askeleen. Tuntuu vaan niin pirun hyvältä! Sanopa kuka mitä tahansa, niin mun mielestä tradenomin tutkinto ei ole turha. Olen siitä kirjoittanutkin aiemmin joten ei siitä sen enempää tässä tekstissä.

Tänään oon mennyt pitkin katuja kuin naantalin aurinko, hymyillyt enemmän kuin yleensä viikon aikana yhteensä. Tuntuu, että koko maailma hymyilee mulle takaisin! (Tähän käykin hyvin Maj Karman 'Maailma'-biisin sanat: "Jos sä hymyilet maailmalle, maailma hymyilee sinulle" Kävin Coffee Housessa hörppäämässä kahvit ja smoothien; vartija tuli ottamaan kahvia samalla aikaa ja hymyili mulle leveästi. Opintotoimistossa oli vastassa ihanan iloinen opintosihteeri: "Ai sä valmistut, onpa kiva juttu!" Ihankun oltaisiin jotakin tuttuja. Aurinko paistoi mukavasti torille ja ihmiset oli onnellinen näkösiä. Ehkä katsoin vaan maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi tänään.

Eipä mulla tän tähdellisempää ollut! Toivottavasti tää onnellisuus tarttuu ruudun kautta teihinkin; tätä riittää jaettavaksi. ♥ Huomenna vietetään vielä tyttöjen iltaa, joten pääsen piiiitkästä aikaa tuulettumaan ja juhlistamaan tätä stressimäärän poistumista! Luvassa erittäin hyvää ruokaa ja seuraa.

Elämä on juhla.