sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Treeniä ja ruokaa

Heiputihei! Joulut on nyt vietetty ja syöty tietty enemmän kuin tarpeeks, teki eilen kyllä hyvää käydä salilla 4 päivän tauon jälkeen. Kotona tein siskon kanssa yhden kahvakuula-jumpan ja koiraa ulkoilutin vähäsen mutta muuten kyllä otin rennosti ja keskityin lähinnä syömiseen. 

Perjantaina eksyin ale-shoppailemaankin ja hain pakettiautomaatista paljon odotetun paketin membersiltä, hups.. Siitä paketista löytyi alla näkyvät nilkkurit ja ihanaakin ihanempi takki, jonka esittelen myöhemmin samalla kun muut ale-ostokset! Kengät maksoivat pari kymppiä ja oli kyllä yllätys miten hyvin sopivat jalkaan, yleensä Nellyn kengät ovat kaikkea muutakuin mukavia, vaikka korkoa ei paljon olisikaan. Nämä olivat positiivinen yllätys! :)

Membersistä ostetut nilkkurit // Tarrakoneella leikkimistä, tälläkertaa askartelin pyyheripustimet // Välipalaa ale-shoppailun lomassa // Minun ja avokin nimipiparit, mitkä koristelin porukoilla ollessa jouluna.

Alesta ei kyllä paljon tarttunut mukaan, ja vaikka joka vuosi sinne pitää väkisin ängetä niin huomaan aina saman ilmiön; suurin osa vaatteista on pyörinyt alennus-rekeissä jo pitkään, järjetön ihmismassa alkaa vain ahdistaa ja löydän aina vain pari paitaa, joista joudun yleensä ottamaan M-koon koska muuta ei ole jäljellä. 

Viimeisiä paketteja paketoimassa // Herkku-lounas viime viikolta // Soittelin rakasta pianoani pitkästä aikaa porukoilla :-) // Pikku-ylläri avokilta kesken työpäivän ♥




Tosiaan Kuopioon avautui tuohon aivan meidän kämpän lähelle uusi kuntosali, Evo Fitness. Kävin itse ennen Fressillä, mutta irtisanoin sen koska kuukausimaksu oli melko hintava ja sairastellessa tuntui että se menee ihan hukkaan.. Tämä uusi sali oli siis enemmän kuin tervetullut! Evo Fitness-ketju on lähtöisin Norjasta, ja sen päätavoitteena on pitää hinnat alhaisina asiakkaille. Itse sain avajaistarjouksena salin hintaan 19,95€/kk ja maaliskuusta lähtien maksan vain 39,95€/kk. Kuntosalin seinillä korostetaan sitä, että asiakkaat huolehtisivat siisteydestä treenin yhteydessä, jotta hinnat todella saataisiin pysymään matalana.

Kuntosalilla ei ole jatkuvasti henkilökuntaa paikalla, vaan esimerkiksi kulkulätkät saa Intro-tunnilla, joka järjestetään 3 kertaa viikossa. Sen pitävät personal trainerit, jotka ovat periaatteessa ainoata henkilökuntaa, joka paikalla joskus on. Salilta ei löydy myöskään solariumia, saunaa tai muita hienouksia - vain simppeli ja tyylikäs sali sekä toiminnalliseen harjoitteluun/venyttelyyn sopiva tila yläkerrassa. Ja tietenkin pukuhuoneet!
Uutta treenitoppia // Jumppapallon kanssa leikkimistä // Hyhhyh noita ruipelo-jalkoja! // Tää on kyllä niiin favorite-ruoka!


Oon innostunut salilla käymisestä taas ihan uudella tasolla ja Evo Fitness on kyllä tarjonnut siihen hyvät puitteet! Katotaan innostuisko tänäänkin käymään salilla, kun mies lähti työmatkalle ja tulee vasta huomenna illalla takaisin. Yksi raportti pitäisi vääntää vielä loppuun ja sen jälkeen tavoitteena on siivota meidän liinavaate-/varasto-/siivouskomero joka on tavaramäärältään paisunut aivan järkyttävän näköiseksi... Sen jälkeen ajattelin käydä läpi myös vaatehuoneen, mutta onneksi tässä lomalla nyt on aikaa! 

Tuossa yläpuolella näkyy vielä kuva yhdestä vanhasta herkusta jota extempore keksin tehdä kun näin kaupassa tankoparsa-pussin.. Voi etttä noi on hyviä!! Suosittelen kokeilemaan, on maailman helpoimpia tehdäkin :-) Parsoista katkaistaan vain toinen pää pois (kun molemmista päistä taittaa kevyesti, niin siitä lähtee sopiva palanen pois), huuhdellaan ne ja kääritään pekonisiivuihin. Sitten uuniin 250 astessa n. 10-15 minuutiksi. Syötiin noita uunilohen kera ja oli kyllä hyväää!

Nyt jatkan kuitenkin sen pirullisen koulutehtävän parissa joten adiós!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kuopio minun silmin

Päätin kirjoitella ihan oman postauksen tästä nykyisestä, rakkaasta kotikunnastani! Syntynyt olen myöskin Savossa, tosin vähän pohjoisempana Sonkajärvellä, joten minulla ei ollut mitään "alkujärkytystä" tänne muuttaessani. Esimerkiksi Pohjanmaalta tai ihan pääkaupunkiseudulta Kuopioon muuttaneet ovat kuvailleet Savoon tulemista pieneksi shokiksi - mutta onneks me savolaeset ollaan lepposta väkkee! 

Valkeisenlampi, yksi lempipaikoistani. Bongaatko taustalta Puijon tornin? // Puijon mäkihyppymäet sekä taustalla Puijon torni jälleen // Kallaveden risteilyllä viime kesänä

Muutin Kuopioon 2011 kesällä, valmistuttua merkonomiksi oli aika nostaa kytkintä ja minulle oli jo kauan aikaa selvää, että aion hakea ammattikorkeakouluun jatko-opiskelemaan. Kaupunki valikoitui aika helposti ja koulutusalakin oli jo tuttu. Kuopio nyt sattui olemaan lähin kaupunki kotipaikkakunnaltani jossa tarjottiin tradenomi-koulutusta joten valinta oli helppo! Sain vielä kaikenlisäksi kesätyön Kuopiosta ja löysin myös edullisen kimppakämpän keskustasta, joten kun tieto kouluun pääsystä tuli myöhemmin kesällä, pystyin helposti etsimään omaa asuntoa.

Kuopio-hallissa salibandyn 5. divaria katsomassa // Fransmannin antimia // Uusiutuneen torin kauniit jouluvalot! // KalPa-Kärpät - Olen vähän poikkeuksellinen Kuopiolainen kun kannatan Kärppiä!

Olen asunut parissa eri kämpässä keskustassa ja Haapaniemellä, sekä Linnanpellolla ja Puijonlaaksossa. Kaikissa paikoissa on ollut hyvät puolensa, mutta pakko silti nostaa Haapaniemi kaikkien edelle - hyvä kauppa aivan vieressä, nykyisin myös kuntosali, lyhyt matka keskustaan ja mukavat lenkkeilypolut lähellä.

Mitä yleisesti voisin Kuopiosta sanoa, niin hyviä puolia löytyy ainakin palveluiden määrästä. Kun marraskuussa 2012 aukesi uusi Matkus Shopping Center niin olin onneni kukkuloilla - juuri sellaista Kuopioon kaivattiin. Tietty aiemmin aennut Ikea oli myös kovin tervetullut, en tiedä onko lompakko samaa mieltä.. Ainut, mitä Kuopioon edelleen kaipaan, on mukavat, pienet ja kotoisat ravintolat - ei pelkkiä Peeässän ketju-ravintoloita. Amarillo, Memphis, Fransmanni, Pressot ynnämuut on jo niin nähty. Kuopion ravintoloista/baareista voisin kirjoitella oman postauksen, mikäli joku haluaa vinkkiä niistä! 

Bowl D1nerissä syömässä, yksi lemppari ravintoloista! // PMMP viime kesän Kuopio Rockissa // Syksyinen puu keskustassa // Frisbeegolf-rata Kunnon Paikassa, Vuorelassa

Mielestäni Kuopiossa on myös laaja koulutusskaala - löytyy aina tekniikan alasta musiikin ja tanssin puolelle. Ainut mitä itse toivoisin tänne, on media-ala. Olisi mielenkiintoista suorittaa esimerkiksi viestinnän kursseja vaikkapa avoimen amk:n kautta, samoin myös opetella grafiikka-ohjelmien käyttöä.

Sitten tapahtumista. Omaan kalipeeriin sopivia tapahtumia täältä löytyy vaikka millä mitalla, kun mietitään sijaintia esimerkiksi Helsingin seutuun verrattuna. Tänä vuonna mäkihypyn arvokisat palasivat Kuopioon, perinteinen RockCock järjestetään joka kesä, urheilun puolelta löytyy lisäksi mm. Finland Ice Marathon, Kunnon Askel ja Kuopio Maraton. Musiikin osaltakaan ei olla Kuopiossa yhtään huonossa asemassa, RockCockin lisäksi täällä esintyy paljon tunnettuja bändejä ja artisteja.

Viinijuhlilla viime kesänä, luomu-teemalla! // Yksi lemppari-kaupoistani; Amanda B // Haapaniemen maisemia parin viikon takaa // Kuopio Rockissa viime kesänä

Henry's Pubin haluaisin nostaa esille näin yhtenä hyvänä live-musiikkia tarjoavana paikkana, sillä tarjontaa on todellakin laidasta laitaan; Timi Lexikon, Tarot, Asa, Turmion kätilöt, Stam1na, Sanni, Olavi Uusivirta, Apulanta ja monet muut. Toisaalta henkassa esiintyy paljon myös pieniä, tuntemattomampia bändejä varsinkin Kuopion alueelta. Välillä on myös Open Stageja, jossa voi tuoda omaa bändiään näkyville. Ravintola Tähdessä taas tulevia keikkoja on mm. Jätkäjätkillä sekä Don Jonhson Big Bandilla.

Mitäs muuta vielä? No ainakin viinijuhlat, Kuopio Tanssii ja Soi sekä Kuopion komediafestivaalit. Ja tässäkin on vain murto-osa Kuopion värikkäästä tapahtumakulttuurista. Omasta mielestäni ainakin juuri sopivan kokoinen ja värikäs kaupunki!

Mikä on sinun ehdoton ykköstapahtuma Kuopiossa?




tiistai 17. joulukuuta 2013

2o13 Part 1

Katsaus vuoteen 2013, mitäs tänä vuonna tapahtuikaan? Kokonaisuudessa voisin sanoa parhaaksi vuodeksi ikinä, vaikka suruakin mahtui mukaan.


weheartit.com
Tammikuu
Vuoden aloitin yllätysyllätys kipeänä, mutta tuli silti käytyä ihmisten ilmoilla näyttäytymässä. Tähän aikaan asuttiin Puijonlaaksossa aivan hyppyrimäen lähellä ja viihdyin siellä kyllä oikein hyvin; kauppa, koulu ja hyvät lenkkeilypolut lähellä. Aloitin heti flunssasta parannuttuani terveemmän elämän ja olin herkuttomana/vähähiilarisella ruokavaliolla reilun kuukauden. Ainakin vatsa tykkäsi siitä kovasti eikä kenkkuillut ollenkaan! Väsymys oli kova kahden ensimmäisen viikon aikana mutta sitten se helpottikin jo. 

Samalla aloitin ahkeran liikkumisen; parhaimmillaan taisi tulla 9 tuntia reipasta liikuntaa per viikko, lähinnä kuntosalia, salibandya, lenkkeilyä, luistelua ja ryhmäliikuntoja. Vyötäröltä lähti muutama sentti pois ja olin energisempi kuin koskaan.

Helmikuu
Hölläsin helmikuussa ruokavalion kanssa mutta jatkoin edelleen ahkeraa liikuntaa. Muutettiin myös mun 31 neliön yksiöön kahdestaan, että mun ei tarvii pitää sitä tyhjillään ja maksaa vuokraa turhaan. Vuokrasoppari oli tosiaan voimassa kesäkuun loppuun joten en voinut irtisanoa sitä. Yritin myös kovasti saada harjoittelupaikkaa paikallisesta yrityksestä, mutta toimitusjohtajan reissun ja muiden syiden takia haastatteleminen venyi ja venyi aina huhti-toukokuun puolelle.

RIP ♥


Maaliskuu
Kuukausi alkoi ensin kovin lupaavasti kun lähdettiin minilomalle kylpylä-hotelliin viettämään viikonloppua. Matkalla äiti kuitenkin soitti ja kertoi että meidän koira on kuollut. Tuntui todella pahalta kun tieto tuli niin yllättäen vaikka tiedossa kyllä oli, että Jiki on oireillut jo vuoden ajan milloin minkäkin vaivan kanssa. 

Jiki oli minulle toodella tärkeä koira - se tuli meille minun ollessa 9-vuotias ja teini-ikäisenä otin Jikin omaksi "lellipennukseni" koska muut lelli meidän toista koiraa, Jöröä :D Kävin Jikin kanssa monesti lenkillä ja vuodatin sille omia murheita. Hölmöltähän se kuulostaa, että purkautuu koiralle, mutta varmasti monet koiraihmiset tunnistaa tämän omistaki koirista; Jiki oikeasti ymmärsi miltä minusta tuntuu jos olin esimerkiksi surullinen. Silloin se rauhottui aloilleen, laittoi korvat luimuun ja nuoli kasvoja tai käsiä. Jikihän oli melkoinen pentu vielä 10-vuotiaanakin, peuhasi pellolla heinässä tai lumessa kuin hullu ja energiaa riitti. 

Pötkylä :-D ♥

Huhtikuu
Tässä kuussa tuli sitten helpotusta koirien osalta kun porukoille saapui uusi pentu (ylemmässä kuvassa)! Itsekin olin pentua mukana hakemassa ja olihan se melkoinen suloisuus - viimeksi pennun kanssa on touhunnut kunnolla 2003 kun Jörö saapui meille! Petustahan paljastui sitten melkoinen duracellpupu-adhd-energiapakkaus. Pentunahan se oli vielä suht helppoa, koska nehän tunnetusti jaksavat riehua sen 10 minuuttia jonka jälkeen rojahtavat nukkumaan pitkäksi aikaa :D Nykyisin Petulla riittäisiä energiaa touhuta vaikka 24/7 ja edes metsässä juoksentelu (hirvikoira kun on) ei saa sitä yhtään rauhallisemmaksi.. Meidän vanhus Jörökään ei oikein ymmärrä tuota uutta hännänheiluttajaa aina.

Jotain banaani-mehukeitto-rahka mössöä


Toukokuu
Kuten aiemmin jo mainitsin, etsin kevät-talvella kovasti harjoittelupaikkaa ja löysinkin täydellisen paikan. Tieto siitä saanko paikan vai ei tuli valitettavasti vasta toukokuun alussa joten sen jälkeen alkoi nousta hikikarpalot otsaan kesätöiden osalta... Osa-aikatyö minulla oli, mutta tarvitsin myös kokoaikaisen. Kaikki työhaut tietenkin olivat jo ohi, mutta onnekseni löysin koulun sivuilta autosihteerin paikan - hain sitä ja sain sen. Aloitin työt jo toukokuun puolivälissä ja jatkoin vielä koulun ohella syksyllä. Olin tosi onnellinen vaikkakin kaksi työtä kävi kovin raskaaksi loppukesästä ja sairaslomat sekoittivat vielä enemmän työvuoroja. Opin kyllä kesällä paljon tärkeitä ja hyödyllisiä juttuja, esimerkiksi vakuutuksista ja rahoituksista! Autosihteerin homma oli kuitenkin aika vastuullista työtä joten homman piti pysyä kasassa.

Tässäpäs oli kertausta toukokuuhun asti, myöhemmin julkaisen vielä lisää seuraavista kuukausista! :)

ps. Jos kiinnostaa, niin minua voi seurata myös Twitterissä sekä Instagramissa ! Twiittailen aika paljon oman alan jutuista, eli markkinoinnista ja viestinnästä sekä salibandysta. Tietenkin myös kaikkea mahdollista sekalaista elämästäni. Instagramia käytän päivittäin ja lisäilen kuvia vähän kaikesta :) Nähdään somessa!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

#presents

Jokavuotuinen pulma, mitä antaa joululahjaksi kellekin? Itseäni henkilökohtaisesti ahdistaa aika-ajoittain joulun jatkuvasti kasvava kaupallisuus - toisaalta taas itse intopinkeänä juoksen kaupoissa jotta löydän sopivan lahjan itse kullekin. En taas osaa itse oikein toivoa mitään, tänä vuonna toiveissa oli ainoastaan stressiton, kouluvapaa joulun aika sekä pari lapaset, koska hävitän niitä jatkuvasti. Kokosin kuitenkin asioita joita voisi ostaa joululahjaksi..

..siskolle/kaverille

nomination.com // titimadam.com // ginatricot.fi // lindex.fi // ebay.co.uk


..poikaystävälle/veljelle/kaverille



champssport.com // bjornborg.com // finnkino.fi // booky.fi


Siinäpä muutamia vinkkejä! Erityisesti suosittelen tuota ylläolevaa kirjaa, kertoo karua tarinaa Pohjois-Korean vankileireistä, joita siellä on yhä olemassa. Kuvan mies on ainut ihminen, joka on päässyt pakoon tuolta hengissä. Raju, mutta hyvä ja ajatuksia herättelevä kirja!

Tulipas nuo jotkut kuvat huonolaatuisina, kokosin nämä nopeaa PicMonkey:llä ja selvästi vielä harjoiteltavaa.. Mutta nyt jatkan iltaa BBU-Welhot pelin parissa - hienoa että divarinkin otteluita näytetään live streamina netissä! :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kuopiossa vieraileville vinkkiä!

Luultavasti kaikki muut Kuopiolaiset olivat jo ajat sitten käyneet Kauppakeskun Apajan kahvila-ravintola Salacavalassa. Minä kävin tutustumassa siihen vasta viime sunnuntaina ja pakko sanoa että pääsi heti mun top-kahviloiden ykkössijalle Kuopiossa! Menin sinne vain pyörähtämään mutta jumituinkin pidemmäksi aikaa ihanaa glögiä nauttien.


Ylläolevassa kuvassa siis yksi jouluisesta glögi-valikoimasta; Luomu variksenmarja-mustaherukka, namm. Kaikki kakut ja leivokset näytti kyllä myös niin ihanilta että ens kerralla on pakko maistaa jotakin niistä! Sijainti on myös melko passeli - keskellä toria. Nyt kun pahin remontti on ohi niin kelpaa jouluvalojakin ihastella kahvikupposen äärellä.

Toisessa kuvassa on ensimmäiset joululahjat paketoituna - tottakai koirille :D Niille on aina helpoin keksiä, koska ne ei ainakaan valita saamistaan lahjoista. Tykkään niiiin paljon paketoimisesta, mutta valitettavasti olen siinä myös ihan surkea.


Kaunis auringonnousu aamu(-päivä)lenkillä Haapaniemellä // Koulujuttujen tekoa, sitä ainakin on riittänyt viimeset pari kuukautta.. Kohta onneks loma! // Smoothie-kone // Askartelupaskartelua oveen kranssin muodossa

Tuo smoothie-kone on tosiaan aivan ylikätevä! Sain sen synttärilahjaksi porukoilta ja on ollut kovassa käytössä. Olihan meillä ennestään jo tehosekoitin, mutta sen käyttö alkoi epäilyttää jo yli 1,5 vuotta sitten kun jouduin tunkemaan sinitarraa semmosen nappulan päälle että se toimisi... Lähinnä se vain kärysi kokoajan, eikä sitä voinut pestä koneessa. Tässä kapistuksessa mukana tuli kaksi tuollaista pulloa, jotka saa pestä astianpesukoneessa, kuten myös teräosan.

Tuossa sekoituksessa mukana mansikoita, mustikoita, banaania, rahkaa, hieman maitoa ja eikun sekaisin. Itse sekoituksessa menee n. 10 sekuntia, ja kun tuon pullon ottaa pois koneesta ja kääntää ylösalaisin niin smoothie on valmiina pullossa ja sen voi ottaa mukaan vaikka kouluun tai töihin. Mukana tuli myös kaksi kantta joissa on juomisreikä (mikä sana!? vai suuaukko?).

Todella kätevä laite, suosittelen! Voi murskata myös jäätä ja teho on mielestäni riittävä. Kovin isoja paloja käyttöohjeet ei suositellut laitettavaksi koneeseen, mutta äkkiähän banaaninkin pilkkoo. Hyvä joululahjavinkki! Esimerkiksi täältä löytyy tuo eikä hintakaan omasta mielestäni ole kovin korkea.

Sitten eikun taas koulujuttujen pariin - vielä kun jaksaisi nämä pari viikkoa niin sitten pääsee ansaitun joululoman viettoon!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Yritys nro. 361?

Taas sitä ollaan tässä tilanteessa; houkuttaisi alkaa kirjoittaa blogia, mutta sisältö ja se, riittääkö aika tähän on vielä vähän epäselvää. Päätinkin, että tällä blogilla ei ainakaan alkuun ole mitään tiettyä sisältöä - en tee tästä treeniblogia, en sisustusblogia enkä tyyliblogia. Enemmänkin kaikkien edellämainittujen sekoitus!



Sekalaisia kuvia: Bageleita iltapalaksi namnam//Kirpparikamojen hinnoittelua//Töihin lähdössä aamulla, lempparitakki päällä//Joulutorttujaaa!



Faktoja minusta
- Olen 21-vuotias nainen Savon sydämestä, Kuopiosta.
- Opiskelen vielä noin vuoden ajan liiketaloutta ja sen jälkeen kaikki onkin auki. Suuntautumisena on markkinointi ja valitettavasti täälläpäin töitä alallani on todella vähän. Viikoittain mieleen tulee ristiriitaisia ajatuksia Kuopiosta; todella kotoisa ja mukava paikka asua, jossa palveluita on riittävästi omaan tarpeeseen. Toisaalta taas työmahdollisuuksia on aika vähän.
- Asustelen onnellisesti avomieheni kanssa ja haaveilen päivittäin afrikkalaisesta kääpiösiilistä.
- Tykkään sisustella yhteistä kotiamme aika-ajoittain, silloin kun on rahaa ja aikaa.
- Unelmoin paljon erilaisista asioista vaikka kaikki onkin erinomaisesti - eikä se väärin ole.
- Pelaan salibandya harrasteryhmässä ja haaveena on aloittaa sarjajoukkueessa ensi syksynä.
- Haalin itselleni aina liikaa hommia ja huomaan usein joutuvani tilanteeseen jossa hakkaan päätä seinään (kuvauksellisesti) ja mietin että miten näistä selvitään. Aina kuitenkin selviän!
- Olen luonteeltani melko positiivinen ihminen, vaikka en kestohymy päällä olisikaan kokoaikaa. Sen tietty voi huomata jo blogin nimestä.
- Syön (ja pistän) säännöllisesti lääkkeitä joiden avulla pärjään oikein mainiosti. 14-vuotiaana alkanut sairaus ja sen koettelemukset ovatkin suurin syy siihen, miksi olen nykyisin niin onnellinen. Se on vaan niin totta, että kun kerran käy pohjalla niin osaa arvostaa pieniä asioita hemmetin paljon paremmin. Minusta se oli kyllä hyvä oppikoulu - vaikka en sitä kenellekään toivo. Jokaisesta päivästä ja pienistä asioista pitää nauttia - koskaan ei tiedä milloin menettää terveytensä.
- Sairaudet/lääkkeet aiheuttavat minulle jonkinverran väsymys ja uupumusoireita, yleensä kausittain. Sen takia urheilukin jää välillä täysin unholaan ja välillä jaksan urheilla päivittäin. Tämä ärsyttää minua henkilökohtaisesti todella paljon, koska liikunta on minulle todella tärkeää mutta vaikka nukun 9-10h yössä niin työ/koulupäivän jälkeen olen aivan poikki.
- Olen Instagram-addikti. Käytän aktiivisesti myös Facebookia (yllätys?), Twitteriä sekä HeiaHeiaa.
- Kuopioon avataan uusi sali (EVO Fitness) jonne ajattelin liittyä, sillä asun sen lähellä. Tarkoituksena olisi myös aloittaa (taas) urheilullisempi kausi ja katsoa mitä kroppa siihen sanoo tälläkertaa.


Säbätreeneihin lähdössä, frrreezing//Eka luukku Muumi-kalenterista, jee!//Uudet rakkaudenkohteet, ei varmaan tarvitse esitellä//Ja vähän mukavammat töppöset jalassa

Tiivistettynä kerron siis elämästäni, Kuopiosta ja sen palveluista, treeneistä, salibandysta, sisustamisesta, tyyleistä.. Kaikesta mahdollisesta. Toivottavasti lukijoita liittyy joukkoon ajan kanssa - olivatpa he sitten Kuopiolaisia, kohtalotovereita tai muuten vain kiinnostuneita.

Nauttikaa elämästä! :)