torstai 17. heinäkuuta 2014

Hengissä - ainakin vielä!

Otsikon mukaisesti, vielä sinnitellään! Aika kuluu niin hirmuista vauhtia kokoajan mutta onneksi ei ole mitään paineita tänne kirjoittaakaan ;) Viime päivinä oon tuntenut kokoajan tän uupumuksen vaan pahentuvan, esimerkkinä nyt maanantai-päivä; tarkoitus oli olla vapaalla töistä ja tehdä ahkerasti opparia. No, loppujenlopuksi olin koko päivän niin uupunut, että jaksoin hädintuskin liikkua sohvalta mihinkään. Klo 14:30 mulla oli aika hampaankiven poistoon, joten sinne oli pakko raahautua. Siellä sitten selvisikin, että eivät voi tehdä hammaskivenpoistoa terveyskeskuksessa mulle, vaan laittoivat lähetteen keskussairaalalle, Hemofilian takia. Nyt sitten odotellaan varmaan kuukausi että sieltä tulee mulle aika!

Hammashoitajan jälkeen käytiin vielä kaupassa, jonka jälkeen olin jo niin uupunut, että iltapalan teko oli jo aivan liian raskasta. Kävellessä tuli huono olo, rintaa pakotti ja teki mieli vain rojahtaa maahan. Tiistaina marssin yksityiselle, koska en jaksanut odottaa ensi viikon KYS-aikaa, ja sain keskiviikkoaamuksi sydänfilmi-ajan. Siitä tulee tulokset huomenna vaikka melkein tiedänkin, että ei mulla sydämessä mitään vikaa ole.

Viime aikoijen puuhailuja; lenkkeilyä Valkeisen ihanissa maisemissa, kesäherkuista nauttimista, vesijetillä ajelua, Viinijuhlat x 2 ja hyvää ruokaa!


Tiistaita siis odotellessa; menen ihan normaalille kontrolli-käynnille mutta luultavasti mun hoitava lääkäri passittaa mut joihinkin muihin kokeisiin/jollekin erikoislääkärille. Sehän tässä vaan on että minkähän alan, koska kortisolin nousu ja uupumus voi johtua oikeastaan mistä tahansa; tulehduksesta, kasvaimesta, sairaudesta.. Laskin, että oon käyny kouluterkkarilla, terveyskeskuksella, yksityisellä ja keskussairaalalla viimeisten 2 kk aikana yhteensä 9 kertaa, ja siihen kun laskee vielä päälle 3 verikokeet, röngtenin ja sydänfilmin niin on tässä pientä ihmistä riepoteltu ihan liikaa. Toisaalta, pitäähän tähän selvyys saada.

Hammashoitaja kauhisteli kirjoittaessaan mun terveystietoja ylös, että miten voi olla näin nuorella ihmisellä näin paljon sairauksia. Sanoin, että on siihen jo tottunut. Nyt kun vielä saisi selville tämän hetkisen uupumuksen syyn niin olisin taas hirmu onnellinen! Ei perussairauksia jaksa edes ajatella, vaikka niistä jotain hankaluutta aina tuleekin vastaan, esimerkiksi nyt tuo hammaskiven poisto pitää tehdä keskussairaalalla. Jos saan vaan elää suht energistä elämää niin se on mulle tärkeintä! Urheilu on jäänyt nyt liian vähälle - viime viikolla tosin liikuin aika paljon mikä kostautui sitten viikonloppuna/tämän viikon alussa. Nyt siis taas otan rauhallisesti että en pahenna vaan tilannetta :)

Sitten vähän positiivisempiin asioihin! Viime aikoina oon kokeillut taas uusia ruokajuttuja ja niistä ehdoton lempparilöyty on kyllä itsetehty mysli. Resepti on bongattu täältä (klik) ja muokattu omaan makuun sopivaksi - joka onnistuukin tosi helposti kunhan on tehnyt pohjan valmiiksi!



Valmis annos kauramurojen, rusinoiden ja kuivattujen karpaloiden kera
Uusi satsi on tällähetkellä uunissa, koska oon tähän niin pahasti koukussa, että en osaa enää syödä kaupan mysliä! Seuraavaksi voisi kokeilla sekoittaa tähän kuivattua mansikkaa :) Takuulla hyvää niinkin. Oon kyllä syönyt tätä ilman mitään rusinoita ja karpaloita, lähinnä vaan luonnonjogurtin ja kiisselin kera. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Ja tekeminenkin on lapsellisen helppoa. 

Nyt meen tekee ton myslin loppuun ja samalla avokado-hedelmäsmoothieta iltapalaksi :) Ens kerralla esittelen ELF-meikkiostoksia joihin tykästyin hirveästi!