Sitä on tosiaan riittänyt viime viikkoina. Pimeyttä. Kuulun siihen poikkeusryhmään, joka on pirteämpi vuoden pimeinä aikoina ja kesäisin taas väsyneempi. Tämä syksy on ollut poikkeus, johtuen Crohnin taudin aktivoitumisesta.
Heinäkuun lopulla sain ensimmäiset oireet, elokuun puolessa välissä sain kortisoni-kuurin sekä soittoajan lääkärille ja syyskuun alussa kävin tähystyksessä. Kortisoni-kuuri alkoi 30mg, eli maltillisella annoksella ja auttoi muutamassa päivässä oireisiin. Tilalle tuli pyöristyneet kasvot ja ylivireystila.
Kortisoni on siitä hyvä lääke, että se auttaa oireisiin välittömästi. Mitään muuta hyväähän siitä ei ole minulle koskaan seurannut. Kuurin ensimmäiset päivät ovat parhaimpia, olo on suoraan sanottuna kuin huumattu. Kortisoni vie kivut mennessään, piristää ja tuntuu, että olet taas elossa. Muutaman päivän jälkeen alkaa laskuhumala; minulla kun kortisoni piristää 24/7, vaikka otankin sen aina aamuisin.
Se siis vie yöuneni. Nukun kyllä (yleensä) pitkät unet, mutta unen laatu on heikkoa. Huomaan sen aamuisin, kun 9h unien jälkeen silmät eivät meinaa aueta ollenkaan. Viime yönä säpsähdin hereille ja olin hetken jossakin unen ja hereilläolon välillä - mieli pyöri tuhatta volttia ja se tuntui ihan stressireaktiolta.
Ensimmäisen kuurin söin elo-lokakuun aikana. Kun tiputin annosta viikottain 5mg, niin jo 20mg kohdalla aloin saada vierotusoireita. Ja kun annos oli enää 5mg, niin oireet olivat jo todella rajuja; sydän tykytteli ulos rinnasta toistasataa kertaa päivässä - varsinkin levossa. Kroppa huusi lisää kortisonia.
Jo teini-ikäisenä kortisonia syödessä huomattiin hyvin nopeasti, että sairauteni jää kortisonista riippuvaiseksi. Ei auttanut hitaat pudotukset tai muut vippaskonstit. Nyt on menossa toinen kuuri tähän pahenemisvaiheeseen, lisäksi syön Pentasaa 4g päivässä sekä käytän suppoja. Seuraava vaihe on mitä luultavammin ottaa uusi biologinen lääke kokeiluun, sillä Humirasta tulivat niin rajut uupumusoireet, että sitä ei pysty enää harkitsemaan.
Päivä kerrallaan.
