Minä osaan, minä pystyn, minä riitän

Oletko koskaan miettinyt, kuinka monta kehua saat päivän, tai viikon aikana? Tai vastavuoroisesti, annatko niitä itse? Mieti hetki elämääsi esimerkiksi viikko takaperin - kuka sinua on kehunut, ketä sinä olet kehunut, mistä asioista?

Olen aina ollut itse hyvin huono vastaanottamaan kehuja, ja toisaalta myös antamaan niitä. Leiskahdan samantien punaiseksi, jos kuulen kehun jonkun suusta, mutta samalla myös janoan niitä. Onhan se toisaalta aivan normaalia, ihmisen perustarpeisiin kuuluu hyväksytyksi tulemisen tunne. Mutta kun alat tarkemmin pohtia viime aikoina saamiasi tai antamiasi kehuja, mihin ne yleensä liittyvät? Kenties ulkonäköön? Bingo.

Varsinkin nuorille tytöille hyvin tyypilliset instagram-tilit täyttyvät selfieistä, joihin kaverit vuodattavat vuolaasti megalomaanisia kehuja:
"Kulta, sä oot niiin kaunis!"
"Muruuu, nätti<3"
"Ihana kuva ;)<3"

Eikä siinä ole mitään väärää. Mutta kun astutaan tuosta ikäluokasta ylemmäs, jossa suurin osa opiskelee tai käy töissä, kehujen perustaminen ulkonäköön alkaa menettää merkitystään. On toki mukavaa saada kehuja ulkonäöstä edelleenkin tässä iässä, en todellakaan väitä vastaan. Mutta jos alat kuulla korvissasi jatkuvasti "Onpas teillä kaunis työkaveri" tai "Kyllä sinun naamaa jaksaa katella paremmin kuin noitten" tai "Kyllähän noin kauniin naisen kanssa tekee mielellään töitä", alkaa oma työidentiteetti kärsiä.

Olenko minä mukava työkaveri vain, koska näytän hyvältä? Tai minulla on tissit? Tai perse?

Itse olet kokenut tällaista käyttäytymistä melkoisen vähän, oman työpaikan sisällä en oikestaan ollenkaan. Älkääkä ymmärtäkö väärin, en tarkoita tällä, että minulle ei voisi koskaan sanoa, että oletpa hyvännäköinen. Mutta jatkuva ulkonäön kehuminen, sen sijaan että kehuisit vaikka onnistunutta projektin loppuunsaattamista tai yksittäistä pientä hyvää tekoa toiselle työntäyteisessä päivässä, ei mielestäni kanna kovin pitkälle.

Miten se, miltä näytän, vaikuttaa siihen miten mukava minun kanssani on tehdä töitä? Vaikka olisin puunannut naamani ja laittanut hiuksiani ikuisuuden aamulla, ei vie pois sitä faktaa, että voin olla täysi bitch töissä. Ymmärrättekö, mitä haen takaa?

Ulkonäön kehuminen on ok, mutta ei silloin, kun se yhdistetään esimerkiksi työelämään ja sitä tapahtuu jatkuvasti, ilman sinun persoonallisuuden, ominaisuuksien ja työn tekemisen huomioimista. Ulkonäön kehuminen ei kanna välttämättä kovin pitkälle, mutta jos saat kehuja työtehostasi, oivalluksista ja arjen pienistä teoista, ne voivat kannustaa entistä positiivisempaan työmotivaatioon, tehoon ja muiden huomioimiseen.

Minä osaan, minä pystyn, minä riitän.

Pyydän vielä miettimään tarkkaan, kuinka usein itse annat kehuja? Mikäli tuntuu, että et kehuja saa, niin vika voi olla myös sinussa itsessäsi. Kun alat jakaa pieniä huomionosoituksia toisille, niin saat niitä varmasti myös itse takaisin. Win-win.

"Annika, sinä olet taivaanlahja!" Sain kyseisen kehun yhdeltä työtoverilta. Voitte kuvitella, että baarissa ohimenevän miehen läpsäys kera "Hyvä perse" -kommentin ei pysy mielessäni kovin kauaa, mutta nämä sanat kaikuvat päässäni vielä vuosia.

Miksi kilometrien syvyydessä on kaloja, joiden päässä on lamppu?

En varmasti valehtele kovin suuresti, jos mainitsen tämän olevan jo ainakin viides kerta kun aloitan kirjoittaa blogia. Tässä vaiheessa nostankin hattua kaikille, jotka ovat vuosikausia kirjoittaneet blogia pitämättä suurempia taukoja - teillä täytyy olla pirunmoinen intohimo kirjoittamiseen.

Niin minullakin on (periaatteessa), mutta kuitenkin tietyt asiat menevät sen edelle heittämällä. Ja ajatustenvirtaa saisin suollettua vaikka päivittäin paperille (niinkuin esimerkiksi miten hitossa avaruus voi muka olla loputon tai miksi jossakin kilometrien syvyydessä on kaloja, joilla on lamppu otsassa), mutta veikkaisin sen olevan hyvin puuduttavaa luettavaa. Niinpä tasokkaan, ajatuksella tehdyn tekstin tuottaminen ei oikeasti ole mikään helppo juttu.

Olen karsinut niin blogilukulistaa kuin instagram seurattavia aika huolella viime aikoina, johtuen lukemattomista väkisin, tai vähintään puoli väkisin väännetyistä yhteistyöpostauksista. Nämä väkisin väännetyt tunnistaa valitettavasti kilometrien päähän: "Olen paljon menossa, joten on tärkeää, että tiedän aina paljonko kello on. Tämä xx brändin kello pitääkin minut aina ajantasalla!" Are you kidding me!?

Yksi nimeltä mainitsematon kellomerkki (kaikki tiedätte sen kuitenkin, ihan ilman mainitsemista) tekee tämäntyyppistä suosittelija/bloggarimainontaa ja suoraan sanottuna olen itse tähän jo niin kyllästynyt, että seuraavaa kelloa hankkiessa en ainakaan heidän merkkiinsä käänny. Ihan vaan tähän väliin mainitakseni.

Pointin piti olla se, miksi ryhdyin taas kirjoittamaan blogia, mutta se ajatus taisi hävitä jo jonnekin. Jokatapauksessa, kirjoittaminen on ollut minulle aina luonnollisempi tapa ilmaista itseäni, kuin esimerkiksi puhuminen. Annan itsestäni sosiaalisissa tilanteissa ilmeisen huonon kuvan (mm. bitch face - check!), joten ehkä saan tällä korjattua asiaa. Tai sitten en.

Tapani puhua on melko suora. Tosin kirjoittaessa jatkuu aivan sama juoni - en ole koskaan pitänyt asioiden kiertelystä ja kaartelusta, ja vaikka joissakin tilanteissa on hyvä kaunistella asioita, niin useimmiten se on kuitenkin turhaa. Mutta kirjoittaessa on se hyvä puoli, että ehdin miettiä lauseita päässä pidempään, kuin jutellessa. Näin ollen täältä puuttuvat sellaiset "sanon mitä ajattelen - en ajattele mitä sanon" -lausahdukset.

Pidän myös vahvasti kiinni periaatteistani, enkä anna ihmisten pompotella minua. Jos joku käyttäytyy mielestäni huonosti, en katso sitä läpi sormien. Uskon siihen, että ihmiset joiden on tarkoitus säilyä elämässäni, niin tekevät. Ne jotka ajautuvat syystä tai toisesta pois, eivät luultavasti myöskään tuo elämääni onnellisuutta. Kaiken myrkyllisen onkin tarkoitus poistua, joko helpomman tai vaikeamman kautta.

(Koitapa sitten kategorisoida tällainen mielen oksennus johonkin fiksuun lokeroon.)
Tulen kirjoittamaan juurikin tällaisia ei-mikään-kategoria postauksia, mutta myös ruoasta, terveydestä, työstä, liikunnasta ja kaikesta mitä siihen väliin mahtuu. Täällä et tule näkemään yhteistyöpostauksia, niitä xx brändin kelloja tai kymmentä eri kuvaa päivän asusta. Ihan vaan minua ja aitoa elämää, niillä risuilla varustettuna.

Vanhoissa kirjoituksissani olen avannut paljon niin sairauksiani (Crohnin tauti, B-hemofilian kantajuus), kuin elämäntapamuutoksiani ja ruokavaliosta sairauden hoitona. Olen koonnut suosituimpia kirjoituksiani "Blogin takana" -osioon - löydät sieltä lisäksi yhteystietoni, mikäli haluat ottaa yhteyttä syystä tai toisesta.

Olitpa vanha tai uusi lukija, niin tervetuloa - otan mielelläni vastaan toiveita, mistä haluaisit minun kirjoittavan. :)