Onko elämä pelkkää suorittamista?

Tähän kysymykseen heräsin luettuani hiljattain tämän artikkelin josta löysin yllättävän paljon samaa päivittäisen elämäni kanssa. Minulle rutiinit ja jopa arkipäivän aikatauluttaminen on tuttua puuhaa, valitettavasti joskus myös hyvin rasittavaa. Mutta toisaalta saan mielenrauhan siitä, kun tiedän missä pitäisi milloinkin olla - pitäisikö siis vähän höllätä?

Pakko sanoa, että olen minä sitä spontaaniuttakin oppinut viimeisen parin vuoden aikana; voi lähteä hyvillä mielin extempore-leffaan (joo, tosi hurjaa!) tai ulos kavereitten kanssa. Tykkään käydä salilla aamusta/aamupäivästä, jotta loppupäivä on vapaata nimenomaan "yllättäville" menoille tai ylipäätään muulle tekemiselle. Tällä hetkellä mun päivää aikatauluttaa vain treenit ja lopputyön teko. Kalenterissa on joka päivälle merkintä minkä treenin milloinkin teen; toisaalta niissäkin on joustamisvaraa kuten viime viikollakin tein. Maanantaina tunsin olon rättiväsyneeksi, joten jätin takareisi-pakara treenin seuraavalle päivälle. 

Ikkunanläpi otettu; koska ihana iPhone ei siedä kylmää ilmaa yhtään :D

Nyt kun en töissä ole, niin suunnittelen päivät yleensä treenin ympärille. Eli ensin päätän milloin menen salille, lenkille tai salibandy-treeneihin ja sitten suunnittelen muut päivän tekemiset niiden mukaisesti. Ruoka-ajoistakin olen melko tarkka; nyt syön tukevan aamupalan, niin voin mennä salille tunnin päästä, lounaan syön viimeistään yhdeltä, että kerkeää syödä päivällisen ennen sählyä ja niin edelleen.. Ja moneltakohan menisi nukkumaan, entä monelta herätä? Ei saa nukkua liian vähän, mutta ei liian paljonkaan. Eikä varsinkaan pitkään aamulla, koska puolet päivästä menee silloin hukkaan. Kyllähän tämmöinen jatkuva ajattelu jonkin verran verottaa, ainakin henkistä hyvinvointia. 

Uusi aktiivisuusranneke kädessä ;)

Eilen oli hyvä esimerkki taas tästä pakkomielteisestä ajattelutavasta; tulin viikonloppureissulta porukoilta, tarkoituksena oli lähteä pelailemaan lautapelejä kavereiden luokse illalla. Laskeskelin tulomatkalla autossa moneltako ollaan perillä kotona, kauanko olisi aikaa käydä salilla ja mitenhän sitä voisi syödä, että olisi energiaa treenata mutta ei kuitenkaan liian täysi vatsa. Lopulta söin näkkärin ja rahkaa sekä tein olkapää-ojentaja-rinta -treenin olohuoneen lattialla; reilu tunti siinä vierähti ja sain jopa paremman tuntuman kuin salilla yleensä! Sitten tuli hyvä fiilis kun ei jäänyt treeni välistä, olisihan se ollut maailmanloppu jos en tällä viikolla olisi treenannut näitä lihasryhmiä ollenkaan.

No olisikohan se sittenkään ollut? Tuskinpa. Vaikka tuo treeni ei sinäänsä ollut mitenkään pakkopullaa, vaan nautin siitä todella, niin sen olisi silti voinut ehkä jättää välistä. En oikein itsekään ymmärrä tuota lausetta täydellisesti, mutta saatteko ajatuksesta kiinni? Tai onko kohtalotovereita pakkomielteisen ajattelun kanssa?

En ole pelkästään treenin ja ruoan suhteen tällainen, vaan ylipäätään ihan kaikessa. Tiedän tarvitsevani suunnitelmia, aikatauluja, rutiineja ja täsmällisyyttä. Jos suunnittelen jotakin vaikka avopuolison kanssa niin haluan heti tietää moneltako, missä ja miten. Ja sen tottakai merkkaan heti kalenteriin. Haluan myös hoitaa asiat mahdollisimman tehokkaasti; salin jälkeen voi käydä kaupassa samalla reissulla ja kun käyn apteekissa, niin samalla reissulla hoidan myös kirjasto-asiat, käyn lataamassa bussikortin ja käydä vielä kaverin luona kahvilla juoruilemassa kotimatkalla. Mutta se onkin sitten iso kysymysmerkki, että missä menee raja? 

Erittäin hyviä sämpylöitä tuli! Ohje löytyy Hellapoliisin resepteistä: Gluteenittomat sämpylät

Ja nyt kun tuli puheeksi, niin aivot raksuttaa tälläkin hetkellä päivän aikataulua; soitin äsken hammaslääkäripäivystykseen, koska alhaalla ilmeisesti visuri alkoi oireilla perjantaina ja on nyt jo sietämättömän kipeä syödessä. Sain ajan yhdeksi, joten kaikki suunnitelmat meni ihan uusiksi. Ehkä teen nyt ruokaa, syön, sitten menen päivystykseen ja sen jälkeen käyn kirjastossa. Sitten kello onkin jo vaikka kuinka paljon ja pitää ehtiä salille ennen hirveää ruuhkaa. Sitten pitäisi siinä jossain välissä syödä välipalaa, treenin jälkeen päivällistä (mutta ei kuitenkaan heti treenin jälkeen, koska ei maistu) ja oli suunnitelmissa mennä luistelemaankin. Mutta sitäkään ei voi tehdä heti ruoan päälle.

Ja oppariakin pitäisi tehdä. Ehkä huomenna.

Muilla tunnetta, että aivot käy joskus ylikierroksilla? Haluun kuulla teidän mielipiteitä! :)