Jos nyt tästä väsymys-taistelusta (joka jatkuu edelleen) ja suolistosairauden pahenemisvaiheessa ei ole vielä ollut tarpeeksi "riemua", niin viime viikolla alkoi vielä yksi pikku projekti terveyteen liittyen..
Minun ylipurenta nimittäin viimein laitetaan kuntoon. Lopullisesti. Painotaan sanaa VIIMEIN, sillä tilanteeni on tiedetty jo kun olin teini-ikäinen. Silloin pidin vuoden ajan niskavetoa ja projekti edistyi ehkä 1mm verran. Tällä hetkellä purenta on virheellinen jopa 10mm verran - ja se voi vaan pahentua iän myötä.
Diagnoosit
Alaleuan retrognatia (alaleuan pienuus)
Yläleuan retrognatia (yläleuan pienuus)
Distaalinen purenta (yläetuhampaat ovat ulompana kuin alaetuhampaat)
Horisontaalinen ylipurenta (ylä- ja alaleuan etuhampaiden kärkien välinen vaakasuora etäisyys)
Syväpurenta (alaleuka liian takana suhteessa yläleukaan)
Saksipurenta (ylähampaat purevat kokonaan alahampaiden ulkopuolelle)
Asia lähti liikkelle puoli vahingossa, kun kävin rutiinitarkastuksessa. Hoitaja ei uskaltanut poistaa hammaskiveäni B-hemofilian kantajuuden takia* (hohhoijaa), joten minut ohjattiin hammaslääkärille. Vastassa oli tuttu hammaslääkäri ja erittäin mukava sellainen. Hän tarkitsi samalla leukojen liikkeet, purennan ja muut toiminnallisuudet. Valitin oikeasta naksuvasta leukanivelestä ja pienen tuumailun jälkeen lääkäri totesi, että näille leuoille pitäisi kyllä tehdä jotain.
*Välillä menee totaali hermo, kun tämän verenvuototaudin kantajuuden takia minua kohdellaan kuin kuolisin joka ikiseen toimenpiteeseen. Mutta, toisaalta hyvä että ohjauduin hammaslääkärille ja sitä kautta tämä projekti saatiin alulle.
Tämä tapahtui siis elokuussa ja nyt 7kk jälkeen ensimmäisestä käynnistä projekti lähti vasta virallisesti käytiin. Kävin välissä KYS:illä ainakin kolme kertaa; milloin kuvattiin sivprofiilia, milloin otettiin röntgenkuvia leuoista tai hampaista ja joku kerta menin vain kuuntelemaan kaikki mahdolliset riskit jotka projektiin liittyvät. Niitähän riittää.
Mikä minun purennassa on siis vikana?
Teoriassa siis ihan kaikki. Mutta käytännössä se, että alaleukani on liian takana suhteessa yläleukaan. Tämä aiheuttaa sen, että puriessa hampaat eivät osu toisiinsa normaalisti, joka aiheuttaa leukakipuja ja päänsärkyä. Leuan nivelen naksuminen ei kuulema korjaudu edes välttämällä tällä leikkauksella, joten se voi olla taas ihan oma projektinsa (voi luoja).
Kuulin myös ensimmäistä kertaa viime syksynä, että koska alaleukani on niin selkeästi takana, se vaikeuttaa myös hengittämistä varsinkin makuuasennossa. Se voi aiheuttaa siis uniapneaa.
Mitä minun purennalle käytännössä tehdään?
Vaiheet menevät kutakuinkin näin:
1. Hampaiden oikominen, n. 1 vuosi ennen leikkausta + 0,5 vuotta leikkauksen jälkeen.
2. Viisaudenhampaiden poisto. Kaikkien. Hyvissä ajoin ennen leikkausta; yksikään visureista ei tosin ole vielä puhjennut, joten ne saakin sitten oikeasti kaivaa sieltä esiin.
3. Leukaleikkaus, jossa alaleukaa siirretään eteenpäin ja hyvin todennäköisesti myös yläleukaa tuodaan hieman eteenpäin. Tarvittaessa liikutellaan myös sivusuunnassa.
Leuat siis sahataan irti ja liikutetaan oikealle kohdalle, sekä kiinnitetään uuteen asemaan pienillä titaanilevyillä sekä ruuveilla. Kuulostaa kauhean kivalta. Leukojen (sekä viisureiden) leikkaukseen liittyy isot riskit, sillä alueella on paljon hermoja, joita on vaikea väistellä. Yks viisureistani on kääntynyt kallelleen ja on aivan yhden hermon vieressä. Jännityksellä odotamme, selviänkö ilman tunnon menetyksiä molemmista operaatioista.
____________________________________________________________________
Missä mennään nyt?
Kuten aiemmin mainitsinkin, projekti sai kunnolla alkunsa vasta viime viikolla. Perjantaina ylätakahampaisiin laitettiin kumilenkit, eli ne separoidaan. Huomenna, tiistaina minulla on aika sekä hammashoitajalle, että lääkärille, jotka laittavat oikomiskojeet (tutummin: raudat) paikalleen. Ahh, onkin ollut jo ikävä niitä kapistuksia (not).
Olen kestänyt elämäni aikan monenlaista kipua, mutta ylivoimaisesti pahinta kipua on sellainen joka jatkuu 24/7 eikä helpota millään särkylääkkeillä. Sitä olen nyt saanut kokea näiden kumilenkkien aikana. Alan olla mitta täynnä ja väsynyt sekä kiukkuinen jatkuvaan kipuun. Positiivista toki on se, että huomenna saan nämä hirvitykset pois suusta.
Sitten ollaankin raudat suussa noin vuoden ajan. Jos olen pelännyt hymyilyä tähän asti tämän purennan takia, niin veikkaan että tilanne ei rautojen myötä ainakaan helpota.
Koitan vain miettiä itseäni parin vuoden päässä, kun olen toipunut leikkauksesta ja oikomishoito on lopetettu. Minulla on toivottavasti ensimmäistä kertaa elämässä siedettävä hymy ja päänsäryt sekä leukojen jomotus ovat historiaa.
Mutta sinne on vielä pitkä matka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti