Moni urheilija pystyy varmasti samaistumaan tämän hetkiseen elämääni hyvin; optimoi mahdollisimman hyvä nukkuminen, syöminen, stressin määrä (eli mahdollisimman vähän), liikunta, sosiaalinen elämä, kotityöt.. Kaikki pitää miettiä tarkkaan, että nyt varmasti palautuu hyvin, saa tarvittavat kalorit ja makrojakaumat ruoasta, stressi ei sotke palautumista ja päivässä jää aikaa myös rentoutumiselle.
Tätä mun elämä tällä hetkellä on. Poikkeuksiin ei hirveästi ole varaa, tai työteho laskee radikaalisti. Nukkumaan on mentävä viimeistään kymmeneltä, mielellään aiemmin. Muuten seuraava päivä menee haahuillessa puolivaloilla. Tämä on varmaan se kriittisin asia mun nykyisessä elämässä - jos nukun vaikka 6h yöunet, niin ajatustyöstä ei tule yhtään mitään. Ja voi että silloin kiukuttaa kaikki.
Syötävä on, hyvin. Ja terveellisesti. Liiallinen sokeri, rasva ja lisäaineet kostautuvat välittömästi vatsakivuilla, kuvotuksella, järkyttävällä turvotuksella tai huonoilla yöunilla. Säännöllisyys on kaiken A ja O - muuten päähän särkee ja alkaa huimaamaan.
Vaatteet illalliselle pitää valita sen mukaan, että niissä mahtuu turpoamaan niinkuin olisin seitsemännellä kuulla raskaana. Voi kyllä.
Sosiaalinen elämä on vähentynyt. Joskus harvoin uskaltaudun ulos kavereiden kanssa, mutta koska nukkumaanmenoaika on melko tarkka niin harvemmin uskallan lähteä. Paras ja palauttavin uni tulee klo 22-08 välillä - vaikka valvoisin ja nukkuisin kuinka myöhään niin ei auta. Alkoholi on ollut pannassa kokonaan jo jonkin aikaa, eikä nyt voisi kuvitellakaan juovani.
Liikuntaa on oltava, mutta mitään kovin raskasta ei voi tehdä. Sähly on ainut raskas suoritus viikossa ja siitäkin kärsin seuraavana päivänä. Salilla viimeinen puoli vuotta on mennyt hyvin kevyesti ylläpitävillä harjoituksilla, lihakset ei tunnu yhtään omilta ja eivät ota kovaa treeniä vastaan. Reidet saattavat krampata kesken harjoituksen jos vähänkin yritän pinnistää liikaa.
Jos hetkeksi erehdyn luulemaan, että minulla on energinen olo niin vähintään kotitöiden tekemisen jälkeen palaudun taas maan pinnalle - olisipa pitänyt taas vain levätä. Parin tunnin laskupäivän jälkeen taas voisin käpertyä sohvan pohjalle koko loppuillaksi ja mennä nukkumaan vaikka seitsemältä illalla. Kroppa rasittuu ällistyttävän helposti mitä ihmeellisimmistä jutuista - ja kokoajan väsyttää.
Kokoajan on pieni sumuverho kasvojen edessä. Yhdeksän tunnin yöunet takana ja silti väsyttää. Tai unettaa. Päikkäreitä ei kuitenkaan osaa nukkua, mutta ajatustyöstä ei tule mitään. Töissä yritän välttää stressiä viimeiseen asti, väsymystilassa helposti asiat tuntuvat vyöryvän päälle hyökyaallon lailla. Työteho on ehkä 60% - huonoimpina päivinä ehkä 30%.
Kortisoni-kuuri loppui, taas. Se oli toinen peräkkäinen, ja olen syönyt kortisonia putkeen jo melkein 5 kuukautta. Vieroitusoireet ovat hirveitä; rytmihäiriöitä, ärtymystä, väsymystä.
Silti tunnen olevani onnekas. Kipuni ovat vielä melko maltillisia, pystyn urheilemaan, pystyn käymään töissä (tosin syksyllä olisi ehkä ollut syytä pitää muutamia saikkupäiviä), pystyn elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti