lauantai 13. syyskuuta 2014

Uutta ulkoasua

Muuttelin vähän blogin yläbanneria kun latasin Adobe Creative Cloudin kokeiluversio itelleni kuukaudeks käyttöön - heti piti tottakai päästä leikkimään Photoshopilla. Aloitin tosiaan eilen avoimessa amk:ssa Graafisen viestinnän opintokokonaisuuden ja pakko myöntää että ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu että opiskelen mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja! Ja motivaatiota kurssin suorittamiseen pitää kyllä ollakin; se laihduttaa lompakkoa muutaman satasen ja tunnit järjestetään 1-2 kertaa kuussa perjantai-iltaisin sekä lauantaina päivällä. 

Eilen kyllä kieltämättä vähän hapotti kun puursin ensin töissä 8-14 jonka jälkeen jatkoin suoraan koululle ja olin siellä 20:30 asti. Mutta kuten sanoin, tätä opiskelen mielelläni! 

Bussifisuselfiet, koska oon aina ainut matkustaja!

Tällä viikolla on tehnyt töitä, töitä ja töitä - mut vietin mä tiistaina vapaapäivääkin! Mulla on tullut tavaksi, että viikkovapaalla teen kaikki kotihommat kerralla, eli siivoilen, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa. Torstaina taas värjäilin lääkärin jälkeen tukkaan liukuvärin ja voi että mä tykkään tästä! Ihan erinäkönen pää kuitenkin suht pienellä muutoksella :-) Innostuin tuosta vaaleasta väristä sen verran, että värjään ehkä ens kerralla tollaseks oranssiks kokonaan - ehkä. Alakuvassa on värikorostus päällä, että ei se (valitettavasti) noin kirkas oo ;) Ylärivissä löytyy myös parit pipolöydöt viime ajoilta; niitä kun ei koskaan voi olla liikaa! Onneks ne on saanut jättää vielä hyllyyn kun ulkona on ollut niin ihana sää. Nautitaan näistä keleistä vielä kun niitä riittää :)

Lääkäri-käynnistä mulla ei ole kyllä paljon muuta sanottavaa, kuin että sinne meni melkeen satanen aivan turhaan ja mitään ei saatu selville. Vähän odottelin kilpirauhaslääkitystä kokeeksi pienellä annoksella mut ei herunut - jatkan siis paremman lääkärin etsimistä. Tämä toipilaana olo on kyllä koetellut jo henkistäkin puolta, kun ainakin kolme eri lääkäriä on epäillyt mua masentuneeksi ja toisekseen kaipaan kunnon urheilua ja salilla lihasten rääkkäämistä. Oon käynyt ainoastaan salibandyssa 1-2 kertaa viikkoon, joista toinen on lajitreeni ja toinen pelivuoro. 

Sen verran positiivista, että oon huomannyt nyt kunnon kestävän jo hiukan paremmin, eikä aamupäivästäkään väsytä enää niiin paljoa kuin ennen (kunhan muistaa juoda tarpeeksi kahvia!). Mutta kyllä silti syö ihmistä tämmönen puolikuntoisuus, toivottavasti saan tähän jotain apua pian. 

Mut eipäs enää masistelua, nauttikaa näistä ihanista syyspäivistä ja varsinkin jos saatte olla terveenä! 

Ei kommentteja: